Nastolan seurakunta

Klikkaa alla olevasta painikkeesta itsellesi rukous.



Perheiden pääsiäisen matka Lappiin

Perheiden pääsiäisen matka Saariselälle Tievatuvalle  4.- 9.4.2012 on kevään ehdoton ykkösjuttu.
Perheiden pääsiäisen matka Lappiin


Kynttilänpäivänä muistetaan Jeesus-vauvaa

Päivää Paavalista, kevättä kynttelistä, tai Paavali talvea, Kynttilä kevättä. Näin toivotettiin entisinä aikoina talven selän taittuessa Paavalinpäivänä (25.1.) ja kevään ensimmäisen merkin, kynttilänpäivän (5.2.) koittaessa.
Kynttilänpäivä

Kasvoja Afrikasta

Kai Mäkelän valokuvanäyttely ”Kasvoja Afrikasta” on esillä Nastolan seurakuntatalolla maaliskuun alkuun asti.
Valokuvia Afrikasta




Tyttöjen ja poikien kerhot

Kerho on kiva harrastus. Viikoittain kokoontuva ryhmä tarjoaa yhdessä tekemisen riemua, hiljentymistä unohtamatta.  Kerhoja on monenlaisia, etsi itsellesi mieluisin kerho!
Tyttöjen ja poikien kerhot

Kouluikäisten ja Partion leirit Luomaniemessä

Tule mukaan leirille! Leireillä tehdään kaikkea kivaa yhdessä kavereiden kanssa. Askarrellaan, pelataan, leikitään, ulkoillaan ja hiljennytään. Leirit ovat mukavia, ja ei ole olemassa kahta täysin samanlaista leiriä.
Leirit Luomanimessä  

Bedan pirtti kutsuu

Poikkea Rakokivessä Bedan pirttiin, kaikkien seurakuntalaisten yhteiseen ”olohuoneeseen".
toimintaa Bedan pirtillä




Sisältöä netissä

Koottuja linkkivinkkeja kirkosta ja sen ympäristöstä - netissä on sisältöä.
Linkkivinkki

Kun kuolema koskettaa - tietoja hautaan siunaamisesta ja hautajaisista

Seurakunnan virastot

Nastolan seurakunta, Immiläntie 2, 15560 Nastolapuh (vaihde) 020 787 1220

Seurakuntavirasto on avoinna arkisin:
Puhelinvaihde  klo 8.30 – 14

Ovet  klo 8.30 – 15
Aattoina suljemme klo 12

sähköposti: nastolan.seurakunta(at)evl.fi

Työntekijöiden sähköpostiosoite on muotoa: etunimi.sukunimi@evl.fi


Päivän sana
"Viinissä on rehentely, oluessa rettelö, päihtyneenä hoippuva on älyä vailla. "

Sananl. 20:1 [rk92]